Jämsä – olen kuullut sinusta hyvää!

16.10.2025

Me MLL Jämsän yhdistyksessä haluamme osaltamme osallistua vallitsevaan keskusteluun Jämsän ilmapiiristä.

Uskomme, että juuri nyt on tärkeää nostaa esiin kaupunkimme vahvuuksia. Kuten monet muut samankokoiset paikkakunnat, myös Jämsä kamppailee väestörakenteen muutosten ja muuttoliikkeen kanssa. Siksi kysymys kuuluu: millaisen viestin haluamme yhdessä kaupungistamme välittää?

Positiivisten asioiden esiin tuominen ja Jämsän markkinointi ovat keskeisiä tekijöitä siinä, millainen mielikuva meistä syntyy.

On kannustavampaa ja rakentavampaa katsoa ja kertoa kaupungistamme positiivisten lasien läpi. Kehitettävää löytyy aina – mutta yhtä lailla jokaisesta asiasta voi löytää hyvää, jos niin päättää tehdä.

Mielestämme Jämsän positiivisuuskampanjassa ei ole kyse siitä, että keksittäisiin väkisin pelkkää hyvää, vaan siitä, että osataan nähdä ja tunnistaa aidot vahvuudet. Kun nostamme ne esiin ja puhumme niistä ääneen, autamme yhdessä rakentamaan ympäristöä, jossa on hyvä elää, tehdä työtä ja kasvaa.

Kaupungit kilpailevat jatkuvasti uusista asukkaista ja osaajista – käynnissä on eräänlainen "kuntalais-Tinder", jossa mielikuvat ratkaisevat. Kun mahdolliset uudet perheet tai työnhakijat etsivät tietoa ja kokemuksia, he pohtivat:

"Olisiko tässä minun tulevaisuuden kaupunkini?"

Me kaikki olemme tarinankertojia. Jokainen meistä jättää jäljen ympäröivään yhteisöön ja kanssaihmisiin. Siksi on hyvä pysähtyä kysymään:

Kuinka sinä haluaisit, että itsestäsi puhuttaisiin?

Jätetään yhdessä hyvä jälki – niin että tulevaisuudessa kuultaisiin entistä useammin:

"Jämsä – olen kuullut sinusta hyvää!"

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Jämsän paikallisyhdistys ry:n hallitus

*Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Jämsän Seudun verkkolehdessä 15.10.2025